Olemme keväästä asti käyneet äitini kanssa yhteisissä agilitytreeneissä. Agilitya olemme itse harrastaneet jo pitkään, mutta pääasiassa käyneet eri treeneissä. Tällä hetkellä käymme yhdessä Dea Ivanovin pitämissä treeneissä, ja olemme tykänneet kovasti Dean treeneistä. Agilitykoirina meillä on Mila, Telma ja äitini leijonakoira Essi. Dea osaa ottaa hienosti huomioon koirien (ja ohjaajien) kehityskohteita, ja esimerkiksi äiti ja Essi ovat saaneet upeasti lisää draivia suorituksiinsa. Erityisen mukavaa on ollut päästä seuraamaan meidän nuorimmaisemme eli Telman kehitystaivalta agilityssa. Agility on mielestäni todella hyvä laji myös kasvatuksen kannalta, koska se tuo tehokkaasti esiin koirien persoonallisuuspiirteitä. Esimerkiksi alustavarmuus tai -arkuus tulevat hyvin esiin agilityssa, kun välillä mennään liikkuvilla tai korkeilla esteillä, ja saalisviettiä voi käyttää hyväksi lelulla palkkaamisessa. Olen tykännyt seurata Telman työskentelyä agilityssa, ja siitä löytyy selvästi agilityn kannalta hyviä ominaisuuksia, esimerkiksi mainitsemiani alustavarmuutta ja saalisviettiä. Milan ja Essin kanssa ollan agilityssa jo siinä pisteessä, että voisimme pian lähteä virallisiin kisoihin. Epävirallisissa kisoissa on jo jonkin verran tullutkin harjoiteltua. Jostain syystä sana "virallinen" tekee kisoista jännittävän...
0 Comments
Telma (Tanzara Xenia) ROP ja neljäs SERT Tuurin kaikkien rotujen näyttelyssä! 7 bedlingtonia osallistui näyttelyyn. Tuomarina Paavo Mattila. Kiitos kaikille mukavasta päivästä! |
Arkisto
May 2023
|