Hyvää juhannusta! Pikkuiset täyttävät huomenna jo kolme viikkoa. Pennut pääsivät ensimmäistä kertaa mökkireissulle, ja reissu sujui hyvin rennoissa tunnelmissa, kuten kuvista näkyy.
Nyt meillä on availtu silmiä! Pennut pysyvät myös hienosti pystyssä neljällä jalalla ja yrittävät jopa vähän painia keskenään.
Pentujen kasvuvauhti on edelleen huimaa: tänään on ylitetty jo 700 gramman rajapyykki. Pennut osaavat seistä neljällä jalalla pieniä aikoja, ja yrittävät jopa leikkiä keskenään pienen murinan kera. Eiköhän pian ole kaikilla silmät auki ja vilinää laatikossa!
Meillä on uusi valio!
Precious Blue Amore Mio PU2, SERT ja uusi Suomen ja Latvian muotovalio Meripihkan Never Say Never PN2, VARA-SERT Tuomarina Juha Palosaari. Pennut kasvavat vauhdilla ja kohta kaikki ovat tuplanneet syntymäpainonsa. Jade hoitaa pentuja edelleen huolellisesti, mutta nyt se malttaa olla jo pieniä hetkiä pentulaatikon ulkopuolella, esim. ulkoilun ja rapsutusten saamisen merkeissä. Pennut ovat oppineet käyttämään ääntänsä, mikäli maitobaari ei ole heti saatavissa ja nälkä yllättää. Öisin ne pitävätkin välillä melkoista mekkalaa. Varsin suloisia pötkylöitä kuitenkin ovat:
Jade synnytti kolme ihanaa pentua lauantai-iltana 2.6.2018: kaksi sinistä tyttöä ja yhden ruskean pojan! Synnytys sujui ongelmitta ja sekä emo että pennut voivat hyvin. Pennut olivat syntyessään hyvin syöneen kokoisia: tytöt 270 g ja poika 280 g. Jade on hoitanut pentuja huolellisesti ja pentulaatikko on pysynyt hyvin puhtaana.
|
Arkisto
May 2023
|